maanantai 14. huhtikuuta 2014

juttuja.

Olen päättänyt että elämä on jees. Ja se on paras päätös so far. Sanna muutti uuteen ihanaan kotiin
ja olen viettänyt siellä kovasti aikaa. Mun pinkki puhelin meni rikki ja huoltoon yhy. Mulla on
jo nyt ikävä sitä. Varapuhelin vihaa mua ja minä häntä. Ei tulla toimeen. Jirko antoi mulle paljon
lahjoja ja pizzaa. Muuan Markus nimesi meidät Jörgeniksi ja Tatjanaksi. Leikkasin uudestaan
otsahiukset mutta ne on taas kasvaneet liian pitkiksi enkä tiedä mitä teen niille. Haaveilen maailman
ihanimmista kesätukasta ja tatuoinneista ja teestä ja kesästä ja nyt kuuntelen itsemurhabiisiä ja nauran
ja musta tuntuu että se on hyvä merkki?

Koitan oikein miettimällä nyt miettiä, että mitä voisin valittaa tähän.
En keksi mitään. PAITSI oon kyllästynyt siihen, että mulla on kaapissa vain yhtä ja samaa teetä.
Ja sitä ällöä keltaista teetä, mutta en koske siihen pitkällä tikullakaan. Tahdon oman teekaapin tai
huoneen tai vaikka teetalon, teekartanon, teelinnan, teekuningaskunnan. Ihan mitä vain. Ostakaa mul-
le joku sellainen niin lupaan etten ikinä enää puhu koko juomasta sanaakaan. Okei en lupaa. huijasin.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

joskus tarvitaan 20 sekuntia rohkeutta

Mun piti tehdä onnellisuuslista, mutten osaa. Mun piti kirjoittaa vain jotain, mutten osaa sitäkään.
Mun piti myös tänään etsiä puuvajasta avain, mutta en onnistunut siinäkään. Tosin se ei ollut mun
vikani, sieltä ei löydä kukaan yhtään mitään, for real. "eti se avain, se on siellä niin", jaa aivan.
Onneksi tää puuvaja ei ole täytetty puolella mun perinnöstäni, minkä luultavasti joskus saan tän talon
mukana.
  Viikot on koostuneet suunnattomasta väsymyksestä, mutta myös jostain kovin rauhoittavasta
tunteesta, jonka nimeä en tiedä. Ei se mitään, oon kovin onnellinen ja tyytyväinen itseeni ja siihen
mitä mun elämäni sisältää. Also, olen onnellinen näistä mun venäläisistä tupakka-askeista, koska
niissä on hienoja kuvia. Okeiokei, mun elämänlaatuni ei luultavasti ole siis kovin kohollaan, kun
jaksan innostua jostain noinkin masentavasta. Olo erityisen viiskyt senttii. Nyt keitän lisää teetä.


ps, käykää katsomassa Emilian videopostaus. Se on söpö.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

liekkejä ja bensiiniä

 Tänään mun päässäni on liikkunut merkillisiä ajatuksia. Viikonloppu loppui oikeastaan vasta eilen.
Taisin tajuta vasta äskön että tää on ehkä mun elämäni onnellisin tiistai. Herään aamulla ja
juoksen keskeneräisen näköisenä pysäkille. Ehdin polttamaan tupakan vain puoleen väliin.
Ärsyttää. Värjään kampauspään hiukset ja niistä ei tullut hienot. Ärsyttää. Syön vain puoliksi hyvää
kouluruokaa yllättävän paljon. Jokseenkin ärsyttää. Pää särkee. Jalat särkee. Kasvojen lihakset on
seonneet. Ärsyttää ärsyttää ärsyttää ärsyttää. Niin ja lumisade. Ärsyttää. Millä vitun perusteella tää
on hyvä päivä? En osaa kirjoittaa sitä, mutta jos olisitte nähneet mun naamani koko päivän niin
luulisitte varmaan että olisin vetänyt jotain piristeitä pääni täyteen kun hymyilyttää niin paljon
koko ajan.
Kai ikuisuus on jonkin kaltainen piriste. Musta ainakin tuntuu siltä.

Ainiin ja ps, sitäkin, että mun viikonloppuni oli kaikessa sekasortoisuudessaan ja hämmentävyydes-
sään täydellinen, enkä olisi voinut toivoa sille parempaa loppua kun eilinen.
Tarvin nyt lisää teetä. Kuuntelen Haloo Helsinkiä ja Jujua. Haloo Helsinki on kevätmusiikkia.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Éblouie par la nuit à coups de lumières mortelles. Faut-il aimer la vie ou la regarder juste passer?

  Olisikohan mulla taas pitkästä aikaa jotain oikeasti maininnan arvoista asiaa.
That I don't know. Mitä mun pariin viikkooni on mahtanut sisältyä?
Löysin kalenterini alkuviikosta. Tai viimeviikon lopulla. Noniin. Se ajatajun takaisin
saaminen oli näköjään joku harhakuvitelma. Kuitenkin, olen oikeastaan viettänyt useampia
tunteja sen selailuun, täyttämiseen ja hyper nauru/itkukohtausten hillitsemiseen. Olen viettänyt
liian vähän aikaa itseni kanssa, ja erittäin ihanasti aikaa kaikkien kummajaisten keskellä, mitä
joskus erehdyn kutsumaan ystäviksi. Olen unohtanut miten teetä juodaan ja opein sen tänään uudel-
leen. Päässäni on soinut pelottavan paljon yksi ja sama biisi, minkä nyt tajusin soivan radiosta.
Tarkalleen ottaen olen tehnyt niin paljon asioita, että mun on pakko nyt
oikeasti pysähtyä edes ihan sekunniksi. Ihan vaan hetkeksi. Koska näyttää siltä, että olen vihdoin
oppinut pois siitä liikamiettimisen kirouksesta, mutta en ole osannut ihan tasapainottaa kaikkea
vielä. JinJang-homma ei toimi niinkuin pitäisi. Mutta kyllä se tästä, lupaanlupaan.

Tänään heräsin auringon paisteeseen ja mun aamutupakka maistui paremmalta kun pitkään, pitkään
aikaan. Mua on hymyilyttänyt aamusta alkaen vain koko ajan, vaikka oonkin ihan pirisen ja
kuumeisen näköinen. Tänään on hyvä päivä olla Janita.

tiistai 11. helmikuuta 2014

kysy mitä tahansa, vastaan vain valheilla


Olen miettinyt ääneen tätä asiaa melkeimpä liiankin usein: onko onnellisuuden ja surullisuuden
välillä samanlainen raja, kuin hulluuden ja nerouden välillä? onko se aivan yhtä hailu? Koska jos on,
niin mun on pakko sanoa, että olen pulassa.
Jos mussa olisi viivakoodit, niin oon aika 110% varma siitä, ettei yksikään viivakoodinlukija pystyisi
määrittelemään mua millään tavalla. Ja joskus mä mietin myös sitä, onko se hyvä vai huono asia.
Nää kuvat ei taaskaan sovi ollenkaan yhteen.. ehkä yritän ensikerralla enemmän.

tiistai 28. tammikuuta 2014

tahtoisin hengittää vierasta ilmaa



Musta alkaa tuntumaan siltä, että minuutit on muuttuneet tunneiksi. Ja tunnit vuorokausiksi.
Vuorokaudet viikoiksi. Ja viikot kuukausiksi. kuukaudet vuosiksi ja vuodet vuosituhansiksi.
Aika on jotain niin pelottavaa. Tahtoisin peittää tietokoneeni alakulman, kännykän ruudun
ja repiä alas jokaisen seinäkellon, mikä uuvuttaa tikityksellään korviani ja tajuntaani
tälläkin samaisella hetkellä. Mitä muuta tähän samaiseen hetkeen kuuluu?
Tyhjänä ammottava teekuppi. Väsyneet kuvaruutua tuijottavat silmät. Syvä huokaus. Ikävä.
Pimeä takapiha ja ikkuna ilman verhoja, mikä saa vähän pelkäämään. Kylmyys. Nälkä.
Jokseenkin silti, kaikesta yllämainitusta huolimatta suupielet nykii hieman ylöspäin. Jos
nyt kysyisi olenko mä onnellinen ja kuinka paljon, niin mun vastaukseni luultavasti olisi
"olen. This much" ja sen jälkeen levittäisin käteni sivuille niin pitkälle kun suinkin saan.
Eli kaikki on hyvin. En ole eksynyt. ps. mun kaulassa kasvaa nyt ruusuja. Olen onnellinen.

torstai 2. tammikuuta 2014

lekker fokken zef zef zef



Toinen todellisuus ja siihen haihtuminen ei tunnu tällä hetkellä ainakaan kovin tarpeelliselta
toimenpiteeltä. Rakkautta. Ihania ihmisiä. Ennen hukassa ollut uusi tuntemuus: Turva.
Ja mitä se tarkoittaa? Turva on se tuoksu, kosketus, ääni, mikä tahansa asia, minkä
läsnäollessa tuntee hetkittäin, ettei tässä maailmassa ehkä ole pahuutta. Että kaikki on
hyvin. Että voi sulkea silmät ja nukahtaa. Tai sitten se on toi jätkä noissa kuvissa. Tai
sitten ne on sama asia. Okei joo, ei enempää, alan muuten ällöttää itseäni tällä höpöpöllä.
Mutta niin. Vaaka tarvitsee yhtä paljon kumpaakin saavuttaakseen tasapainon. Se tarvitsee
vihaa. Ihmisiä, jotka vitsinäkin ovat erittäin paskoja. Vanhoja tuttuja tunteita: Epäluulo,
katkeruus. Tai täysin tunteellinen kuolio. Ja en tiedä onko viimeisenä mainittu asia hyvä
vai huono. Vai jotain määrittelemätöntä siltä väliltä. Kertokaa mulle kumpi se teidän
mielestänne on. Ja antakaa anteeksi tän tekstin paskuus. Yritän seuraavalla kerralla vähän
enemmän. ps, hyvää uuttavuotta.