sunnuntai 16. elokuuta 2015

hoi maailma



Olen tainnut hieman alle vuosi sitten käydä tällä sivustolla viimeksi.
En suunnitellut jättäväni koko hommaa taakseni, mutta jotenkin se vain jäi. Kai elämän suurilla muutoksilla
oli pieni osuutensa asiaan. Tänään kuitenkin eksyin tänne ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen ja
näin jonkun kommentoineen viimeiseen postaukseeni, että koska tulee uutta päivitystä. Se kommentti
oli saapunut joulukuussa, mutta jotenkin mun sydämeni suli niin paljon siitä, että joku on tullut muutaman
kuukaudenkin jälkeen kaipaamaan minua, että koitan jotenkin (huonolla tai hyvällä menestyksellä) saada
tämän homman pystyyn uudelleen.

Olen huono aloittamaan tätä mitenkään toimivasti. Ehkä pitäisi miettiä, että onko jotain mainitsemisen arvoista..
Ainakin se, että olen asunnoton tällä hetkellä, punkkaan joko Jirkon luona tai Luvialla. Toivon suuresti, että saan
oman kodin pian. Ehkä tämän vanhan harrastuksen eloon herättäminenkin onnistuisi niissä olosuhteissa
paremmin. Ja minulla on pari ihanaa asuntoa kiikarissa, joista kovin mielelläni rakentaisin pesän
 itselleni.
Hmm. Mitä muuta. Olen edelleen teeholisti, mutta olen saanut lopetettua tupakoinnin melkein kokonaan. Jee
minä! Olen myös muuttanut ruokailutottumuksiani, eli olen nykyisin vegaani. En opiskele enää, mikä on ehkä
suurimpia päätöksiä, mitä viimevuonna tein. Koulu teki minut onnettomaksi. Tuntuu, että olen enemmän oma
itseni. Olen ollut tämän vuoden aikana onnellisempi, kuin mitä olen ikinä ennen ollut.
Täytin 18 vuotta toukokuun 14 päivä. Olen sen jälkeen käynyt baarissa vain kerran! Mistä voi päätellä, että
alkoholin kulutukseni on hyvin vähistä, jokseenkin olematonta nykyisin. Siitäkin olen hyvin ylpeä. Ja keho kiittää.
Edelleen olen Jirkon kanssa, olemme olleet nyt hieman päälle kaksi vuotta yhtä ja se aika on tuntunut
naurettavan lyhyeltä. Rakastun joka päivä uudelleen, enkä edes tiedä enää miten se on kahden vuoden jälkeen
mahdollista, mutta kai mulla on jonkin asteinen vamma aivoissa. En kyllä ajatellut hankkiutua siitä eroon.
Olen oikeastaan käyttänyt suuren osan omista voimavaroistani siihen, että unohdan kaiken pahan
menneisyydestä, estän uutissivustoja facebookissa, karsin kaiken negatiivisen ja huonon pois elämästäni
ja pidän itsestäni parempaa huolta. En vain sen vuoksi, että sitten 200-vuotiaana olen kiitollinen kaikista lisä-
vuosista joita olen elämäntavoillani saanut itselleni kalasteltua, vaan senkin vuoksi, että minulla olisi parempi
olla nyt. Ja se on auttanut. Paljon.

Sikälimikäli edes yksi ihminen eksyy lukemaan tämän tönkön keskellä yötä naputetun päivityksen, olen iloinen.
Auttakaa minua tässä pattitilanteessa ja kertokaa, mistä haluatte, että kirjoitan!
ja niin ps, en tiedä onko tämä hyvä idea. Olen valvonut niin pitkään, etten enää edes tiedä onko tämä
unta vai todellisuutta. Ehkä menen uinumaan ja herään aamulla tarkistamaan julkaisinko tämän ihan
oikeasti. 

tiistai 12. elokuuta 2014

mitä nyt tapahtuu?


Kirjoittamista, teetä, musiikkia, kahvia, kahvia, kahvia. Kesäloma loppui ja yritän
tänään psyykata itseäni parhaan mukaan mahdollisimman kauas hermoromahduksesta. Tää
päivä ei vain oikein tsemppaa mua. Mutta voi ei, tahdon kertoa maailman ihanimman jutun.

Olin kovin kiukkuisena Rauman bussiasemalla ja manasin kelaa alimpaan helvettiin mielessäni.
Näin hellyyttävän upcider-eläkeläismiehen, joka lopulta tarjosi mulle tupakan ja sanoi, että mun päiväni kääntyy hyväksi. Hymyilin koko bussimatkan. Tosin mun hymyni kyllä
kuoli kun palasin kotiin ja tajusin ettei mulla ole avainta ja akkua oli alle 10% jäljellä, mutta
sen 50 minuutin ajan olin kykeneväinen unohtamaan tämän päivän ja kaiken muun typerän.

Mulla tulee ikävä tätä kesälomaa ja erityisesti jotain kesäpäiviä. Ne ovat olleet sellaisia päiviä,
milloin mikään ei ole mennyt pieleen. Täydellisiä. Kaikki on nyt paremmin kun aiemmin.
Ihan sama vaikka tää päivä on ollut kamala, ihan sama jos huominen on samanlainen,
en jaksa tällä hetkellä ajatella mitään. Menen nyt katsomaan jotain tyhjäpäistä elokuvaa ja toivon
että alienit hakee mut pois tältä planeetalta.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

ei kierot nuolet voi koskaan lentää suoraan


En ole varma siitä, että tulenko ikinä julkaisemaan tätä kirjoitusta, mutta ainakin yritän parhaani. Oon vaan ollut kaikkialla ja en missään niin paljon, etten ole varma osaanko kertoa teille mitä juuri nyt mietin, tunnen ja mitä mulle ylipäätään kuuluu.

Koitan miettiä tätä päivää. Koska tässä päivässä on jotain hassua. Oon ollut niin omissa maailmois-
sani koko päivän, etten ole oikein tajunnut tästä todellisuudesta mitään. Oon piirtänyt, juonut about
neljä litraa teetä, kuunnellut musiikkia, miettinyt, pohtinyt, miettinyt, miettinyt. Ihme kyllä, olen
täysin tyyni ja rauhallinen. Mihinkään ei satu. Mikään ei tunnu. Ja olen päättänyt, että se on tänään
hyvä asia. Jos tämä jatkuu vielä huomenna saatan vähän huolestua itsestäni.

Yhtä asiaa en voi tajuta: tästä kesästä on yli puolet eletty. Aika menee aivan liian nopeasti vaikka en
ole tehnyt yhtään mitään. Hassua sekin: viimekesänä en ollut päivääkään aloillani, halusin elää ja
nähdä ja kokea ja blahblah. Tämän kesän olen ollut erinäisissä paikoissa, täysin aloillani koko ajan.
Ja mua ei harmita ollenkaan, päinvastoin, tää on ollut paljon nautinnollisempaa. Hetkessä eläminen
ja tekemättömyys on maistunut paremmin, kun mikään. Rakastan tätä. Niin paljon. En halua, että
tämä kesä loppuu ikinä. En halua koskaan enään palata takaisin todellisuuteen. Oon kovin mielelläni
täällä muurien takana, omassa pikku maailmassani, joka koostuu asioista mitä rakastan. Tämä sopii
mulle paljon paremmin kun teidän maailmanne.

maanantai 19. toukokuuta 2014

-----

Huomaan, etten osaa enää otsikoida. Well, Ihan sama. Lisäksi mun pitäisi juuri nyt kirjoittaa ennemmin siitä, miten permanenttiaine vaikuttaa hiuksiin ja mitkä ainesosat siinä ovat missäkin asemassa ja plaaplaa. Ehkä kuitenkin mielummin kirjoitan jotain kivempaa.
Kuvia on erityisen vähän. Ei anneta sen ärsyttää. Nyt on ollut hyvin paljon kesää muistuttavia ilmoja ja se saa mut hymyilemään. Mut saa myös hymyilemään hyvä ruoka, tee, ihana seura, taiteen ja
kulttuurin tunnit, päiväkirjan kirjoittaminen, iltalenkit, tää biisi, sellaiset hetket kun ei tarvitse sanoa
yhtäkään sanaa ja silti viestii jotain tajutonta, uudet vaatteet, tää fiilis, tää päivä, tää minä, tää elämä.
Ärsyttääkö teitä ikinä se, että mä oon aina näin onnellisuushuuruissa kun kirjottelen? Koska mä huomaan toisinaan, että ärsytän hieman itseäni näillä "oijee rakkaus rauha musiikki tee pus pus"-jutuilla. Voisin joskus leikkiä, että mulla on huono päivä ja sen pohjalta voisin kirjoittaa
kärttyisen postauksen missä valitan kohtuuttoman pitkistä koulupäivistä, huonosta säästä, siitä, että
kissat vainoaa mua ja ennenkaikkea siitä, kuinka pahasti ilkeä kassamyyjä voi pilata päivän.

Okeiokei, mutta for real, voisin tehdä öö jotain sellaista toivepostausjuttua, eli niinkuin laittaisitteko
minulle kommentteihin jotain toiveita, mistä haluatte että mä kirjoitan/kerron/whatever? Hihii, pus
tehkää niin, tulen kovin iloiseksi siitä!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

iltaa.

Satuin tänään eksymään blogini kävijälaskuriin jonka luvut hipovat kattoa. joten kaikki te
uudet olennot, tervetuloa maailmaani. Toivottavasti viihdytte täällä hyvin vaikka ympäristö
on tuntematon ettekä koskaan saa käsiinne karttaa.

Päivät ovat nykyään niin ihania. Kaikki alkaa tuntumaan vihdoin siltä, että olen löytänyt
siltä laudalta, minkä päällä olen tasapainotellut jo monen ajan, vihdoin tasapainon. Ja olen
kovin onnellinen siitä. Elämä tuoksuu kookokselta ja jopa se kamala keltainen tee maistuu hyvältä.
Random elokuva minkä kävin katsomassa Inkan kanssa olikin ehkä yksi ihanimpia näkemiäni
elokuvia. En tiedä edes miksi, se vain sattui osumaan juuri oikeille tunneille elämästäni.
Onnellisuus on sitä, kun pyörittelee yli 70 permanenttirullaa kampauspäähän ja
purkaa niitä sittensuuttumatta tai turhautumatta. Se on sitä, kun ei väsytä
aamulla herätessään. Sitä, kun uskaltaa kohdata ennen mahdottomalta tuntuneita
asioita oman päänsä  sisällä. Ja sitä, kun ei kuole paniikkikohtaukseen hämähäkin takia.
Kirjoitin päiväkirjaani torstaina yli kaksi ja puoli tuntia. Ja se kevensi oloani enemmän kun
loma tai kymmenen litraa teetä. Jumittuneet ajatukset lähtivät liikkeelle ja tajusin, että mulla ei
ole mahdollisuutta mihinkään muuhun kun tähän leveään, hieman vittumaiseen, hymyyn, mikä
mulla on ollut naamallani siitä päivästä asti, kun kirjoitin. Ja mun pitää nyt kirjoittaa vähän lisää
koska sataviisi koulutehtävää rästissä ja menetän taas taitoni käyttää näppäimistöä. pus murut.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

pikkutyttöjuttuja ja kevätkuvia.

Viimeviikolla mulla oli keskiviikko vapaa ja pyhitin sen päivän sille, että saan kerrankin unohtaa
koulun ja kaikki sen tuottamat paineet ja leikkiä vain olevani se pikkutyttö jolla oli kestonuha ja
yskä koska nukkui valtaisan pehmoleluvuoren alla jokainen yö piilossa aikuisuudelta ja
velvollisuuksilta. Miksei maailma anna mun olla sellainen enää? Miksi koulu ja tulevaisuus ja
kaikki tämä valtaisa kevätstressi?
Musta vaan tuntuu, että mitä vanhemmaksi mä tulen,
sitä enemmän muistutan sitä tyttöä. Tai sitten en oo vaan koskaan muuttunut. En kyllä ehkä haluak-
kaan. Aikuisuus ei ole mun juttuni.
Miksi musta nyt vaan tuntuu ettei tää teksti tule ulos millään. Sataviisimiljoonaakuusikymmentäkahdeksan asiaa, mitkä sanoisin kovin mielelläni mutta ne kaikki
ovat näköjään päättäneet pysyä mun päässäni vielä toistaiseksi. oh well, ehkä oon parempi seuraavas-
sa postauksessa. Nyt vain kuuntelen pink floydia ja juon teetä ja mietin kahvia. Ja sitä, että miksi
kaikki tykkää perhosista kun mun mielestä ne on rumia ja ällöttäviä ja epäkohteliaita. Mietin myös
miksi mä enää edes kirjoitan kun mun juttujeni taso alkaa olla kovin alhaista........
ps, viettäkää maailman kivoin vappu vaikka on luvattu sadetta. Mä aion ainakin mennä ulos ilman
sateenvarjoa ja tehdä tästä vapusta paremman kun viimevuotisesta. ja pps, sanokaa mulle jotain kivaa. pus.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

juttuja.

Olen päättänyt että elämä on jees. Ja se on paras päätös so far. Sanna muutti uuteen ihanaan kotiin
ja olen viettänyt siellä kovasti aikaa. Mun pinkki puhelin meni rikki ja huoltoon yhy. Mulla on
jo nyt ikävä sitä. Varapuhelin vihaa mua ja minä häntä. Ei tulla toimeen. Jirko antoi mulle paljon
lahjoja ja pizzaa. Muuan Markus nimesi meidät Jörgeniksi ja Tatjanaksi. Leikkasin uudestaan
otsahiukset mutta ne on taas kasvaneet liian pitkiksi enkä tiedä mitä teen niille. Haaveilen maailman
ihanimmista kesätukasta ja tatuoinneista ja teestä ja kesästä ja nyt kuuntelen itsemurhabiisiä ja nauran
ja musta tuntuu että se on hyvä merkki?

Koitan oikein miettimällä nyt miettiä, että mitä voisin valittaa tähän.
En keksi mitään. PAITSI oon kyllästynyt siihen, että mulla on kaapissa vain yhtä ja samaa teetä.
Ja sitä ällöä keltaista teetä, mutta en koske siihen pitkällä tikullakaan. Tahdon oman teekaapin tai
huoneen tai vaikka teetalon, teekartanon, teelinnan, teekuningaskunnan. Ihan mitä vain. Ostakaa mul-
le joku sellainen niin lupaan etten ikinä enää puhu koko juomasta sanaakaan. Okei en lupaa. huijasin.