tiistai 12. elokuuta 2014

mitä nyt tapahtuu?


Kirjoittamista, teetä, musiikkia, kahvia, kahvia, kahvia. Kesäloma loppui ja yritän
tänään psyykata itseäni parhaan mukaan mahdollisimman kauas hermoromahduksesta. Tää
päivä ei vain oikein tsemppaa mua. Mutta voi ei, tahdon kertoa maailman ihanimman jutun.

Olin kovin kiukkuisena Rauman bussiasemalla ja manasin kelaa alimpaan helvettiin mielessäni.
Näin hellyyttävän upcider-eläkeläismiehen, joka lopulta tarjosi mulle tupakan ja sanoi, että mun päiväni kääntyy hyväksi. Hymyilin koko bussimatkan. Tosin mun hymyni kyllä
kuoli kun palasin kotiin ja tajusin ettei mulla ole avainta ja akkua oli alle 10% jäljellä, mutta
sen 50 minuutin ajan olin kykeneväinen unohtamaan tämän päivän ja kaiken muun typerän.

Mulla tulee ikävä tätä kesälomaa ja erityisesti jotain kesäpäiviä. Ne ovat olleet sellaisia päiviä,
milloin mikään ei ole mennyt pieleen. Täydellisiä. Kaikki on nyt paremmin kun aiemmin.
Ihan sama vaikka tää päivä on ollut kamala, ihan sama jos huominen on samanlainen,
en jaksa tällä hetkellä ajatella mitään. Menen nyt katsomaan jotain tyhjäpäistä elokuvaa ja toivon
että alienit hakee mut pois tältä planeetalta.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

ei kierot nuolet voi koskaan lentää suoraan


En ole varma siitä, että tulenko ikinä julkaisemaan tätä kirjoitusta, mutta ainakin yritän parhaani. Oon vaan ollut kaikkialla ja en missään niin paljon, etten ole varma osaanko kertoa teille mitä juuri nyt mietin, tunnen ja mitä mulle ylipäätään kuuluu.

Koitan miettiä tätä päivää. Koska tässä päivässä on jotain hassua. Oon ollut niin omissa maailmois-
sani koko päivän, etten ole oikein tajunnut tästä todellisuudesta mitään. Oon piirtänyt, juonut about
neljä litraa teetä, kuunnellut musiikkia, miettinyt, pohtinyt, miettinyt, miettinyt. Ihme kyllä, olen
täysin tyyni ja rauhallinen. Mihinkään ei satu. Mikään ei tunnu. Ja olen päättänyt, että se on tänään
hyvä asia. Jos tämä jatkuu vielä huomenna saatan vähän huolestua itsestäni.

Yhtä asiaa en voi tajuta: tästä kesästä on yli puolet eletty. Aika menee aivan liian nopeasti vaikka en
ole tehnyt yhtään mitään. Hassua sekin: viimekesänä en ollut päivääkään aloillani, halusin elää ja
nähdä ja kokea ja blahblah. Tämän kesän olen ollut erinäisissä paikoissa, täysin aloillani koko ajan.
Ja mua ei harmita ollenkaan, päinvastoin, tää on ollut paljon nautinnollisempaa. Hetkessä eläminen
ja tekemättömyys on maistunut paremmin, kun mikään. Rakastan tätä. Niin paljon. En halua, että
tämä kesä loppuu ikinä. En halua koskaan enään palata takaisin todellisuuteen. Oon kovin mielelläni
täällä muurien takana, omassa pikku maailmassani, joka koostuu asioista mitä rakastan. Tämä sopii
mulle paljon paremmin kun teidän maailmanne.

maanantai 19. toukokuuta 2014

-----

Huomaan, etten osaa enää otsikoida. Well, Ihan sama. Lisäksi mun pitäisi juuri nyt kirjoittaa ennemmin siitä, miten permanenttiaine vaikuttaa hiuksiin ja mitkä ainesosat siinä ovat missäkin asemassa ja plaaplaa. Ehkä kuitenkin mielummin kirjoitan jotain kivempaa.
Kuvia on erityisen vähän. Ei anneta sen ärsyttää. Nyt on ollut hyvin paljon kesää muistuttavia ilmoja ja se saa mut hymyilemään. Mut saa myös hymyilemään hyvä ruoka, tee, ihana seura, taiteen ja
kulttuurin tunnit, päiväkirjan kirjoittaminen, iltalenkit, tää biisi, sellaiset hetket kun ei tarvitse sanoa
yhtäkään sanaa ja silti viestii jotain tajutonta, uudet vaatteet, tää fiilis, tää päivä, tää minä, tää elämä.
Ärsyttääkö teitä ikinä se, että mä oon aina näin onnellisuushuuruissa kun kirjottelen? Koska mä huomaan toisinaan, että ärsytän hieman itseäni näillä "oijee rakkaus rauha musiikki tee pus pus"-jutuilla. Voisin joskus leikkiä, että mulla on huono päivä ja sen pohjalta voisin kirjoittaa
kärttyisen postauksen missä valitan kohtuuttoman pitkistä koulupäivistä, huonosta säästä, siitä, että
kissat vainoaa mua ja ennenkaikkea siitä, kuinka pahasti ilkeä kassamyyjä voi pilata päivän.

Okeiokei, mutta for real, voisin tehdä öö jotain sellaista toivepostausjuttua, eli niinkuin laittaisitteko
minulle kommentteihin jotain toiveita, mistä haluatte että mä kirjoitan/kerron/whatever? Hihii, pus
tehkää niin, tulen kovin iloiseksi siitä!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

iltaa.

Satuin tänään eksymään blogini kävijälaskuriin jonka luvut hipovat kattoa. joten kaikki te
uudet olennot, tervetuloa maailmaani. Toivottavasti viihdytte täällä hyvin vaikka ympäristö
on tuntematon ettekä koskaan saa käsiinne karttaa.

Päivät ovat nykyään niin ihania. Kaikki alkaa tuntumaan vihdoin siltä, että olen löytänyt
siltä laudalta, minkä päällä olen tasapainotellut jo monen ajan, vihdoin tasapainon. Ja olen
kovin onnellinen siitä. Elämä tuoksuu kookokselta ja jopa se kamala keltainen tee maistuu hyvältä.
Random elokuva minkä kävin katsomassa Inkan kanssa olikin ehkä yksi ihanimpia näkemiäni
elokuvia. En tiedä edes miksi, se vain sattui osumaan juuri oikeille tunneille elämästäni.
Onnellisuus on sitä, kun pyörittelee yli 70 permanenttirullaa kampauspäähän ja
purkaa niitä sittensuuttumatta tai turhautumatta. Se on sitä, kun ei väsytä
aamulla herätessään. Sitä, kun uskaltaa kohdata ennen mahdottomalta tuntuneita
asioita oman päänsä  sisällä. Ja sitä, kun ei kuole paniikkikohtaukseen hämähäkin takia.
Kirjoitin päiväkirjaani torstaina yli kaksi ja puoli tuntia. Ja se kevensi oloani enemmän kun
loma tai kymmenen litraa teetä. Jumittuneet ajatukset lähtivät liikkeelle ja tajusin, että mulla ei
ole mahdollisuutta mihinkään muuhun kun tähän leveään, hieman vittumaiseen, hymyyn, mikä
mulla on ollut naamallani siitä päivästä asti, kun kirjoitin. Ja mun pitää nyt kirjoittaa vähän lisää
koska sataviisi koulutehtävää rästissä ja menetän taas taitoni käyttää näppäimistöä. pus murut.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

pikkutyttöjuttuja ja kevätkuvia.

Viimeviikolla mulla oli keskiviikko vapaa ja pyhitin sen päivän sille, että saan kerrankin unohtaa
koulun ja kaikki sen tuottamat paineet ja leikkiä vain olevani se pikkutyttö jolla oli kestonuha ja
yskä koska nukkui valtaisan pehmoleluvuoren alla jokainen yö piilossa aikuisuudelta ja
velvollisuuksilta. Miksei maailma anna mun olla sellainen enää? Miksi koulu ja tulevaisuus ja
kaikki tämä valtaisa kevätstressi?
Musta vaan tuntuu, että mitä vanhemmaksi mä tulen,
sitä enemmän muistutan sitä tyttöä. Tai sitten en oo vaan koskaan muuttunut. En kyllä ehkä haluak-
kaan. Aikuisuus ei ole mun juttuni.
Miksi musta nyt vaan tuntuu ettei tää teksti tule ulos millään. Sataviisimiljoonaakuusikymmentäkahdeksan asiaa, mitkä sanoisin kovin mielelläni mutta ne kaikki
ovat näköjään päättäneet pysyä mun päässäni vielä toistaiseksi. oh well, ehkä oon parempi seuraavas-
sa postauksessa. Nyt vain kuuntelen pink floydia ja juon teetä ja mietin kahvia. Ja sitä, että miksi
kaikki tykkää perhosista kun mun mielestä ne on rumia ja ällöttäviä ja epäkohteliaita. Mietin myös
miksi mä enää edes kirjoitan kun mun juttujeni taso alkaa olla kovin alhaista........
ps, viettäkää maailman kivoin vappu vaikka on luvattu sadetta. Mä aion ainakin mennä ulos ilman
sateenvarjoa ja tehdä tästä vapusta paremman kun viimevuotisesta. ja pps, sanokaa mulle jotain kivaa. pus.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

juttuja.

Olen päättänyt että elämä on jees. Ja se on paras päätös so far. Sanna muutti uuteen ihanaan kotiin
ja olen viettänyt siellä kovasti aikaa. Mun pinkki puhelin meni rikki ja huoltoon yhy. Mulla on
jo nyt ikävä sitä. Varapuhelin vihaa mua ja minä häntä. Ei tulla toimeen. Jirko antoi mulle paljon
lahjoja ja pizzaa. Muuan Markus nimesi meidät Jörgeniksi ja Tatjanaksi. Leikkasin uudestaan
otsahiukset mutta ne on taas kasvaneet liian pitkiksi enkä tiedä mitä teen niille. Haaveilen maailman
ihanimmista kesätukasta ja tatuoinneista ja teestä ja kesästä ja nyt kuuntelen itsemurhabiisiä ja nauran
ja musta tuntuu että se on hyvä merkki?

Koitan oikein miettimällä nyt miettiä, että mitä voisin valittaa tähän.
En keksi mitään. PAITSI oon kyllästynyt siihen, että mulla on kaapissa vain yhtä ja samaa teetä.
Ja sitä ällöä keltaista teetä, mutta en koske siihen pitkällä tikullakaan. Tahdon oman teekaapin tai
huoneen tai vaikka teetalon, teekartanon, teelinnan, teekuningaskunnan. Ihan mitä vain. Ostakaa mul-
le joku sellainen niin lupaan etten ikinä enää puhu koko juomasta sanaakaan. Okei en lupaa. huijasin.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

joskus tarvitaan 20 sekuntia rohkeutta

Mun piti tehdä onnellisuuslista, mutten osaa. Mun piti kirjoittaa vain jotain, mutten osaa sitäkään.
Mun piti myös tänään etsiä puuvajasta avain, mutta en onnistunut siinäkään. Tosin se ei ollut mun
vikani, sieltä ei löydä kukaan yhtään mitään, for real. "eti se avain, se on siellä niin", jaa aivan.
Onneksi tää puuvaja ei ole täytetty puolella mun perinnöstäni, minkä luultavasti joskus saan tän talon
mukana.
  Viikot on koostuneet suunnattomasta väsymyksestä, mutta myös jostain kovin rauhoittavasta
tunteesta, jonka nimeä en tiedä. Ei se mitään, oon kovin onnellinen ja tyytyväinen itseeni ja siihen
mitä mun elämäni sisältää. Also, olen onnellinen näistä mun venäläisistä tupakka-askeista, koska
niissä on hienoja kuvia. Okeiokei, mun elämänlaatuni ei luultavasti ole siis kovin kohollaan, kun
jaksan innostua jostain noinkin masentavasta. Olo erityisen viiskyt senttii. Nyt keitän lisää teetä.


ps, käykää katsomassa Emilian videopostaus. Se on söpö.